Aion, naiset

Joulunäytös 2011, kuvasta puuttuu Ida

Aion on kahdeksan voimistelusta nauttivan naisen ryhmä, jonka tavoitteena on jatkaa voimistelun harrastamista yhdessä niin pitkään kuin mahdollista. Kun kaikki olivat lopettaneet kilpailemisen, päätimme jatkaa joukkueen matkaa täysin harrastuspohjalta. Opiskelu, työt ja valmentaminen vie jokaiselta aikaa, joten treenaamme tällä hetkellä 2-3 kertaa viikossa. Esiinnymme vanhoilla ohjelmilla, teemme koko ajan uusia ja katsomme mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Joukkueen taival alkoi Dominaes- ja Daphnes-joukkueen yhdistyttyä 2008. Valmennuksesta vastasi aina kevääseen 2009 asti Sanna-Maija Hakamäki ja kilpailimme parhaimmillaan 9 tytön voimin. Syksyllä 2009 valmentajaksi vaihtui Kikka-Sissala Hallikas ja Kikan johdolla voimisteltiin seuraavat 2 vuotta. Kaudella 2010-2011 kilpailemassa oli 6 tyttöä.

Nyt 2011-2012 joukkeessa on mukana: Eeva Terävä, Annireetta Alkila, Noora Naukkarinen, Senni Kaljunen, Anu Kälviäinen, Kaisa Lahtela, Ida Levomäki ja Jenna Toivari.

 

AION, rakkaudesta voimisteluun!

 

Aion-blogi:  http://lnvaion.blogspot.com/